26.02.2008 - 15:29
Helmikuu on mennyt sairastellessa. Pojat on ollut vuorotellen sairaana ja välillä vähän isäntäkin. Veetillä alkoi eilen jo kolmas kuumejakso tälle vuodelle.. ja kun se kuume tuntuu aina kestävän sen viikon.. Minä oon ainut joka on säästynyt taudilta. Toivottavasti vähitellen alkaa jo helpottaa. Ulkona on ollut ihania kevätilmoja, mutta eipä oo paljon ehtinyt niistä nauttimaan. Potkurikelitkin kesti vain pari päivää. Jotenkin on ollut vähän saamaton olo. Jospa tämä kevätaurinko antas vähän puhtia meidän treenailuun. Kerran viikossa ollaan käyty treeneissä ja siihenpä se meidän harjoittelu onkin sitten jäänyt. Mutta ei se mitään, hyvähän sitä on pitää kunnon taukoakin välillä. Hienoja uutisiakin on! Niilo palkittiin Collieyhdistyksen Pohjois-Suomen alaosaston vuoden 2007 parhaana tokocolliena ja parhaana lyhytkarvaisena näyttelycolliena. Lisäksi Nikke oli Raahen Koirakerhon paras näyttelyuros vuonna 2007! 25.01.2008 - 14:23
Eilen tuprutti lunta aamusta iltaan ja tuuli niin että pihakoivut viisti maata (ainakin melkein).. Koirat kävivät ulkona aina pyörähtämässä ja luikkivat äkkiä takaisin sisälle. Iltaa myöten ilma sitten hiukan jo rauhottui. Tänään onkin ollut sitten tosi sievä talvisää. Käytiin koirien kanssa vähän tuossa pihalla riekkumassa ja yritin samalla kuvia räpsiä. Kamera meillä on kyllä niin huono ettei sillä mitään huippuotoksia saa. Oon ollut eilisen ja tämän päivän kotosalla, kun pienempi ihmislapsi on sairaana. Tänään onneksi jo vähän helpottaa ettei tarvi koko ajan kainalossa pidellä. Meillä on remontti meneillä. Vaihdettiin vähän huonejärjestystä, että pojat saivat omat huoneet ja samallahan sitä pitää tietenkin vähän tapetoida jne.. Kyllä on tämmösen pikkukylän tapettivalikoimat melko syvältä. Tarjollahan ois ollut vaikka miten hienoja tapetteja, mutta kun tilausaika on jopa neljä viikkoa, ei jaksa oottaa. Varsinkin kun entiset tapetit on jo revitty irti.. No, itsehän siitä kärsii, kun alkaa aivan ex tempore remonttihommiin. Säännöllisiä treenejä ollaan nyt Niilon kans taas aloiteltu. Keskiviikkoisin käydään tokossa Katrin kilpailijoiden ryhmässä. Pakkasrajana aion kyllä pitää kymmentä astetta. Ehtiihän sitä treenata vaikkei koiraa palellutakaan. Täytyy yrittää noista treeneistä kirjoitella tuonne treeniblogiin. Nyt kun tuli luntakin päästään taas potkukelkkailemaankin. Toivotaan vaan ettei lumi taas sula heti pois. Näyttelyrintamalla ei vielä mitään uutta. Kattellaan! 01.01.2008 - 22:37
Kirjootellaanpa vähän meidänkin kuulumisia. Marraskuun loppu ja joulukuu on ollut tosi kiireistä aikaa töissä ja koirat on kyllä jääneet vähemmälle huomiolle.. Ihmeestihän tuo Niilokin on kuitenkin pärjännyt vaikka joka päivä ei oo kauheesti lenkkeilemään päässytkään. Kai se on aikuistunut, kun jaksaa vetää hirsiä sisällä aamusta iltaan. Selvyyden vuoksi pitää kyllä sanoa, että sitten kun se vihdoin sinne lenkille pääsee, siitä kyllä huomaa, että virtaa on kertynyt vaikka muille jakaa :-) . Treenailutkin on nyt sitten joulukuussa olleet tauolla. Kyllähän sitä lähes päivittäin tulee kotosalla kuitenkin jotain pientä otettua. Joulun aika ollaankin sitten rentouduttu. Joulukuusi käytiin hakemassa koko perheen voimin. Vähän tunnelmaa haittasi märkä ja liukas keli. Tarmo oli melko jalaton metsäreissun jälkeen. Se ei kyllä yhtään osaa säästellä voimiaan vaan juoksee niin kauan kuin jalat suinkin kantavat. Toiset saavat sitten huolehtia loppumatkan.. Onneksi se toipui reissusta parissa päivässä.Pukki toi lahjaksi hienon taulun Niilosta. Piti laittaa siitä kuva oikein tuonne etusivullekin. Vielä kun sais aikaiseksi käydä kehystyttämässä sen. Kiitos Sannalle taulusta! Vuoden vaihtumista seurattiin kotosalla. Niilokin katseli ikkunasta raketteja ihmeissään. Se ei onneksi paukkeesta välittänyt mitään. Mulle riittää kyllä yksi paukkuarka koira mainiosti. Vuodelle 2008 laitan tavoitteeksi Niilolle ainoastaan sen yhden puuttuvan Suomen sertin. Lisäksi ois tarkoitus treenata niitä tokon voittajaluokan liikkeitä. Meillä on kuitenkin niin paljon niissä harjoiteltavaa ja aikaa on aina rajallinen määrä, että voittajaluokan kisoihin en vielä ens vuonna tähtää. Katsotaan syksyllä jos liikkeet on hallussa, käydäänkö kokeileen kisoja. Tarkoitus olisi kuitenkin saada ne liikkeet kunnolla toimimaan ennen kisaamista. Toivomuksena olis mukavaa treeniseuraa tälle vuodelle. Viime vuoden treenaaminen kärsi kyllä seuran puutteesta aika usein.. Ei muuta kuin onnea ja menestystä uudelle vuodelle kaikille, jotka näitä mun sepustuksia jaksaa lukea!
15.11.2007 - 22:52
Pitkästä aikaa jotain uutta auringon alla (vaikkei sitä paljon tähän aikaan vuodesta näykään..). Onnistuin sössimään nuo vanhan nettisivut koneeltani täydellisesti pilalle, joten värkkäsinpä sitten uudet. Muutoksia ei kyllä kauheesti oo tullut. Tein samalla kaavalla ja leikkaa - liitä periaatteella. Muuten mulla ois mennyt varmaan vuosi ennenkuin uudet sivut ois ollut julkaisukelpoiset. Joka sivulla melkein taitaa kyllä olla päivityksiä, ainakin jonkinlaisia.. Ilmoitelkaahan, jos huomaatte jotain puutteita tai jos joku linkki ei toimi. Ja sitten niitä kuulumisia. Kesä ja syksy on mennyt niin etten ole ehtinyt/jaksanut nettisivuja päivittää, enkä myöskään treeniblogia. Tokokokeissa ollaan käyty useammissa, mutta vielä puuttuu se viimeinen ykköstulos avoimesta.. Välillä on ollut nuuskuttamisongelmia ja välillä koira on ollut kipeä ja dopingin vuoksi jääty kisoista pois.. Koko ajan ollaan kuitenkin treenattu. Parit kisat ois toiveissa vielä tälle vuodelle ja sitten jäädään talvitauolle. Ja tauon aikana ois tarkoitus kuitenkin tarkoitus harjoitella voittajan liikkeitä, ainakin tunnaria, metallikapulaa ja kaukoja, sisällä. Ulkotreenit jätetään vähemmälle. Yhdessä näyttelyssä Niilo kävi kasvattaja-Annen kanssa Tartossa. Siellä Niilo oli hienosti ROP ja tuliaisina kotiin tuli serti ja cacib. Aivan uskomattoman hieno näyttely, kun kilpakumppaneitakin kuitenkin oli toistakymmentä. En olisi koskaan uskonut. Nyt Niilo onkin sitten vahvistusta vaille kansainvälinen muotovalio ja vain seitsemän näyttelyä kaikkiaan takana. Suomesta puuttuu vielä yksi serti Suomen muotovalion arvoon. Eiköhän me se oteta ens vuoden tavoitteeksi. 24.06.2007 - 21:27
Lauantaina ajeltiin Rovaniemelle näyttelyyn Niilon kans. Onneksi kehät alkoi vasta kahdeltatoista, niin ei tarvinnut ihan ennen sianpieremää lähtä kotoa.. Matka meni nopeasti, kiitos kivasta matkaseurasta Riikalle. Ei tarvinnut onneksi yksin ajella. Näyttely meni Niilolla hienosti ja aivan yli odotusten. Se sai ERI:n, oli avoimen luokan toinen ja neljänneksi paras uros ja saipa vielä sertinkin kaupan päälle! Ja nahkoja oli kisaamassa kaikenkaikkiaan vissiin 23, kun pari oli jäänyt pois. Kannatti lähteä. Minä, kun vähän jo mietin jäädäkö kotiin, kun Niilo on muka niin laihtunut tässä kevään aikana. Niilo on nyt yhtä sertiä vaille Suomen muotovalio! Saas nähdä kuinka kauan se viimeinen antaa odottaa itseään. Kauheestihan me ei näyttelyissä oo juostu.. Lisäksi tavattiin Niilon isäkin näyttelyssä ja saatiin isästä ja pojasta pari yhteiskuvaakin. Komea on isäpappa Niilolla. Ehkäpä joku kuvista jossakin vaiheessa ehtii tänne sivuillekin.. :-) Muuten ollaan kesää vietetty lähinnä rentoutumalla omalla pihalla. Välillä on käyty uimassa. Niilo tykkää kyllä lorkkia vedessä. Treeneissäkin on koitettu aina välillä käydä. Parin viikon päästä olis eessä SM-tokokisat, missä edustetaan Raahen Koirakerhoa. Nyt pitäis vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja koittaa treenata vielä viimemetrit. 25.05.2007 - 23:08
Saatiin toinen ykköstulos Oulussa tänään. Pisteitä tuli 165,5, mutta suorituksilla ei paljon voi kehuskella. Tai eihän siinä mennyt kuin paikallaolo, seuraaminen ja luoksetulo mönkään. Muut liikkeet kiitettäviä. No, ei muuta kuin treeniä lisää. Yritetään kuitenkin pitää ensin pieni tauko (huom. yritetään! ;-)) ja jatketaan sitten uudella innolla. Tarkempi kuvaus kokeesta taas tuolla treeniblogissa. Lisäilen pisteet myös tuonne tulossivulle. 21.05.2007 - 23:10
Käytiin Niilon kans parina päivänä Kannuksessa treenaamassa. Collieyhdistys oli järjestänyt sinne tottiskurssin. Opettajana kurssilla oli Piritta Pärssinen. Kiva kurssi oli ja taas sai lisää koirankoulutusvinkkejä ja ennenkaikkea uutta intoa treenata. Niilon kans harjoiteltiin seuraamista ja hyppynoutoja. Tietenkin harjoiteltua tuli muitakin liikkeitä, mutta nuo meillä oli tehotreenissä. Niilolla oli varsinkin eka päivänä vähän keskittymisongelmia. Ihania hajuja oli aivan liikaa. Välillä tuoksui nenään toiset koirat välillä lampaat. Yksi juoksuinen narttukin kuului treeniryhmään. Toisena päivänä harjoitukset sujuivat onneksi jo paremmin. Ihmeenkin vähän juoksuhajut herran päätä sekoitti. Lisään tähän vielä pari kuvaa kurssilta. Kameralla otti kuvia vähän kuka milloinkin, mutta nämä taitaa olla Maijasen Riikan ottamia.
Niilo lentää :-) eli harjoittelee estenoutoa. Piti vähän lainata agilityn A-estettä, kun PK-este oli niin märässä paikassa.
Välillä sai leikkiäkin. 15.05.2007 - 16:42
Lauantaina käytiin Niilon kanssa pyörähtämässä Oulun koiranäyttelyssä. Ilma oli kylmä, joten todellakin vaan pyörähdettiin näyttelyssä. Ei paljon viittinyt jäädä katteleen kehän jälkeen. Mua jännitti, kun eka kertaa esitin Niilon itse. (no, silloin pentuna käytin sitä itsekin kehässä..) Hienostihan Niilo käyttäytyi. Se juoksi sievästi, eikä vetänyt muiden perään ja seisoikin tosi kiltisti. Kehä oli vähän turhan pieni, mutta eikö ne aina ole ja vähän liukaskin se meinasi sateen jäljiltä olla. Tuloksena meillä oli ERI1, PU3 ja varaserti. Hieno tulos! Laittelen arvostelun tuonne tulossivulle, kun kerkiän. Sunnuntaina oli vuorossa luonnetesti. Se oli ihan mielenkiintoinen kokemus. Aikaisemmin en ole käynyt yhtään testiä edes katsomassa. Tuloksena oli +1, +1, +1, -1, +1, +2, +1, +2b, ++ ja 110 pistettä. Mulle oli aika yllättävää, miten Niilo paineistui testistä, kun arkielämässä se on reipas koira, joka menee aina häntä pystyssä eteenpäin . Mutta niitä ääriolosuhteitahan tässä testataankin. Harvoinpa sellaista kotioloissa eteen tulee. Sen olen tiennytkin, että Niilo on vähän pidättyväinen koira, joka ei vieraita ala eikä alkanut nytkään leikkimään tuomarin kanssa. Muutenpa en oikein osaa ottaa testitulokseen kantaa. Kiva kokemus ja sai kyllä minut katsomaan Niiloa vähän uusinkin silmin. Toimiva ja mukava koirahan se kuitenkin on. 29.04.2007 - 18:11
Oulussa oli tänään taas kisat. Ei mennyt ihan putkeen meillä nyt ja tuloksena oli kolmostulos. Kaksi liikettä meni nollille; luoksetulo ja se hyppy taas ja siinähän se ykköstulos jo menikin. Muuten olen kyllä ihan tyytyväinen liikkeisiin. Harjoituksen puutetta taisi olla tuo luoksetulon epäonnistuminen. Hypystä en tiedä miksi se takkuaa... Koepaikalla oli Niilon mielestä mahtavia hajuja ja ihania tyttöjä :-) . Sillä ihan valui kuola suusta, kun se imppasi muiden hajuja ja tietysti sitten piti vinkuakin toisten perään. Itse koesuoritukseen ei nuo hajut meillä kuitenkaan vaikuttaneet muuta kuin vinkumisen osalta. Ja siitä kyllä sakotettiinkin jonkinverran.. Nyt vaan lisää treeniä, ja sitä häiriötreeniä. 18.04.2007 - 00:00
Viikonloppuna Holapan Riikka valokuvasi Niiloa vähän ( = kuvia varmaan sata..) ja saatiinkin tosi hienoja kuvia saaliiksi. Laitan tähän nyt muutaman esille vaikka tuolla nettisivuillakin niitä jo on. Tosi vaikea on päättää, mikä ois paras. Niilon juoksunäyte
Poseerauskuva
Sivuprofiili
Ja pokaaleiden kanssa
Komea koira, ei voi muuta sanoa.. On se vaan hienoa, että jotkut osaa ottaa kuvia! Nää kävis aivan ammattilaisen kuvista, eikö? 10.04.2007 - 20:39
Niilo kävi kasvattajansa kanssa pääsiäisreissulla Minskissä, Valko-Venäjällä. Siellä oli kaksi kansainvälistä näyttelyä ja tuloksena oli molemmilta päiviltä ROP serti ja cacib sekä vielä RYP3 ryhmäsijoitus. Hieno reissu! Kiitokset Annelle, että viitsit Niiloa näyttelyttää. Niilon kaikki näyttelysaavutuksethan ovat Annen ansiota. Hyvin oli matka mennyt. Kun Helsingin satamasta haettiin Niiloa, olisi se ihan vaivattomasti vieläkin jatkanut kasvattajan mukana matkaa.. Kiva tietää, että koira viihtyi. Nyt jatketaan sitten arkea ja treenausta. Niiloa ei matkaväsymys paina, perheen ihmisjäseniä sitten senkin edestä :-) . Jospa kuitenkin huomenna ois jo enemmän virtaa käytettävissä. 01.04.2007 - 20:37
Tänään käytiin eka avoimen luokan tokokilpailuissa. Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen koiraan. Niilo toimi hienosti kisoissa ja into säilyi ja häntä heilui koko kehässä olo ajan. Pisteitä saatiin kokonaisuudessaan 167,5 vaikka hyppy menikin nollille. Ja koirassa sanottiin olevan potentiaalia vaikka mihin. (ohjaajasta ei puhuttu mitään..) Virheet oli pääosin sellaisia ennalta-arvattavia. Enemmän sepustusta kisoista tuolla treeniblogin puolella. Olen kyllä muutenkin tyytyväinen Niiloon. Se osasi käyttäytyä hyvin kisapaikalla vaikka kisamaneesi oli tosi pieni. Kehä vei suurimman osan tilasta ja laidassa oli vain joitakin metrejä oleskelutilaa. Muut koirat kyllä kiinnosti paljon varsinkin alussa, mutta Niilo suhtautui kaikkiin tosi ystävällisesti. Loppuajasta, siis meidän suorituksen jälkeen, Niilo malttoi jo makoilla jalkojen juuressa.
18.03.2007 - 22:25
Päivitetäänpä näitä nettisivujakin vaikka samaa rataahan tämä meidän elo menee.. Tänään käytiin pyörähtämässä maalla ja löydettiin Niilon kans vielä kiitettävästi luntakin. Siitä kuva etusivulla. Kevään etenemistä ja maan kuivumista odotellaan innolla. Hiihtoreissut jäi meillä tältä talvelta tekemättä, mutta potkurilla ehdittiin jonkun kerran potkutella. Nyt ois tarkoitus kokeilla pyöräilyä Niilon kans, kun se näyttää tuosta ravaamisesta pitävän.. Kiirettä on ollut ja vielä huhti-toukokuukin näyttää melko täyteen ahdetulta. Luvassa on kisoja, näyttelyitä, matkustamista ja Niilo taitaa käydä pyörähtämässä luonnetestissäkin. Kesän kalenteri onkin sitten vielä aivan avoin. Toiveissa siintää kuitenkin ihan oikea kesäloma ensimmäistä kertaa elämässä. :-) Koitan päivitellä kuulumisia vähän useammin ja vähänhän nämä ois vielä keskeneräisetkin nämä sivut.. 18.02.2007 - 08:44
Tänään meijän Tamppa-pappa täyttää kokonaiset kymmenen vuotta! Onnea! Ikä painaa jo selvästi, mutta vielä jaksaa vanhakin heilua. Tästä todisteena etusivun kuvat. Illasta saatikka sitten seuraavasta päivästä riehumisen jälkeen ei sitten kannatakkaan puhua.. Ei meinaa jalka nousekaan ihan yhtä kepeästi enää.. Niilon suu on parantunut hienosti, ja eläinlääkärireissultakin vältyttiin, vaikka aluksi tuntui vamma vakavammalta. Pari päivää koira oli tosi vaisu. Ruoka kyllä maistui koko ajan hienosti. Onneksi päästiin näin vähällä. Koitetaan vastaisuudessa olla varovaisempia, mikä voi kyllä tuommosen keppihullun koiran kanssa olla vähän vaikeaa.. Viime viikolla meillä alkoi Niilon kanssa toko AVO-kurssi, joka kestää pitkälle kevääseen. Kiva, kun saa taas treenikavereita ja vähän ulkopuolisen apua koulutukseen. Into onkin taas kova treenata. 11.02.2007 - 22:10
Pakkasia piisasi viime viikolla. Yli kolmekymmentä astetta oli useampana aamuna pakkasta. Ulkoilut jäivät vähälle. Niilo kyllä pyrähti pihalla vähän väliä. Ei oikein mennyt jakeluun, että kylmä siellä on, vaan piti aina käydä kokeilemassa josko jo tarkenisi.. Tänään käytiin sitten pitkästä aikaa metsälenkillä, kun pakkasta oli enää vajaa kymmenen astetta. Kylmä vinkka kyllä kylmensi ilmaa. Heittelin Niilolle keppiä lumessa tarpomisen ohessa. Jossain vaiheessa keppi lensi risukkoon ja Niilo tökkäsi suunsa johonkin oksaan. Vinkaisu vain kuului ja keppi jäi sinne. Aika pahan näköinen reikä tuli suuhun. Loppulenkki sujui kuitenkin ihan normaalia vauhtia ja keppejäkin koira kanteli jo hetken päästä. Illan Niilo on kyllä ollut tosi vaisu. Eläinlääkäri oli puhelimessa sitä mieltä, että seurataan tilannetta, kun haava ei kuitenkaan aivan valtoimenaan vuoda. Niilo nieleksii kaiken veren, eikä pisaraakaan ole tippunut ulos. Kattellaan nyt miten yö menee, ruoka ainakin maistui jo hetki sitten. Toivottavasti ei vaan tulehdu tuo haava.. 04.02.2007 - 16:02
No nyt saatiin kuulumisiinkin uusi sivupohja, joka passaa tuohon kotisivujen ulkoasuun. Kiitos vaan siskolle uurastuksesta. Itellä ei onnistuisi. En oo saanut aikaiseksi tehdä noita kotisivuja valmiiksi asti. Eihän siitä puuttuis ku tuo kuvagalleria, mutta kun niitä kuvia on koneella niin tuhottomasti, ettei millään viittis alkaa selaan kaikkia läpi.. Pitää yrittää ottaa itteä niskasta kiinni. Meille ei muuten kummoisia kuulu. Treeneistä voi lukea tuolta treeniblogin puolelta. Ens viikolla on Tarmolla taas hieroja ja Niilolla alkaa tokon avoimen luokan kurssi. Kiva, kun on välillä ihan ohjattua treenausta. Tulee harjoiteltua tehokkaammasti ja yleensä saa lisäintoa omaan treenaukseenkin. Pysyis vaan kovat pakkaset poissa.. 26.01.2007 - 21:42
No, niin nyt pitäs olla uudet sivut netissä. Liian vaikeeta meinaa olla meikäläiselle nämä tietokonehommat, mutta sainpas ilman kenenkään apua sivut siirrettyä (eikä mennyt kuin viikko..). Älkää nyt vain sanoko ettei ne toimi. En kyllä oo aivan tyytyväinen sivuihin. Pitäs osata tehdä semmoset mahdollisimman yksinkertaiset sivut, mitä kuitenkin pystyis päivittämään helposti. Pitääköhän alkaa samantien uusien sivujen teko.. Vieraskirjaa en ainakaan vielä saanut siirrettyä. Pitää ehkä vaihtaa johonkin toimivampaan versioon koko juttu. Maanantaina käytiin Tarmon kans hierojalla. Ihan hyvässä kunnossa kuulosti vanhus olevan, vaikka luulin että jumittuneita lihaksia löytyis. Parin viikon päästä mennään uudelleen, kun toisen kerran sai samaan hintaan. Ja koirahan kyllä nautti, kun kerrankin hoidettiin ja vatkutettiin. Niilonkin haluaisin viedä hierottavaksi, kun se kuitenkin riehuu ja loikkii niin paljon, että lihakset varmaan ajoittain on jumissa. Pelottaa vain, että mitenhän se siellä malttais tunnin maata paikallaan. Ainahan sille tulee joku pyörimis ja örinäkohtaus, kun sitä yrittää hoitaa..
16.01.2007 - 22:25
Kirjotellaanpa tännekin pitkästä aikaa kuulumisia. Mulla on tuo meidän treeniblogi kyllä ahkerassa käytössä ja sitä päivittelen yleensä vähintään kerran viikossa. Linkki siihen tuossa sivun laidassa. Kuulumisia ei tule kirjoiteltua, kun samaa tasasta arkeahan sitä meillä elellään. Tänään käytiin paikallisella eläinlääkärillä rokotuksilla molempien koirien kans. Koirien pöydälle nosto meinas tuottaa vaikeuksia ja lääkärisetä joutuikin Niilon sinne itse hilaamaan. Tarmon jaksoin minäkin nostaa juuri ja juuri. Kuinkahan iso koira pitäisi olla, että se hoidettas lattialle.. Niilolle hankittiin samalla passi, maksoi 4 euroa, vähän halvempi kuin ihmisten. Kotisivujen osoite muuttuu vajaan viikon kuluttua samoin kuin mun sähköposti. Siis palveluntarjoajan puolelta, itse en niiden haluais muuttuvan. Katotaan miten saan sivut uuteen osoitteeseen. Oon värkännyt uusia sivuja Niilolle, jos sais ne samalla otettua käyttöön. Hajuakaan ei kyllä oo toimiiko ne, kun en ole ennen sivuja tehnyt. Kotisivujen uusi osoite on: www.omanetti.fi/j263311/ , jos nyt osaan tuota viestiä oikein tulkita ja se on siis käytössä 23.1. alkaen. Vanha osoite toimii 23.3. asti. 15.10.2006 - 21:30
Tänään käytiin Niilon kans Pohjois-Suomen Collieiden kanssa paimennusta kokeilemassa. Paikka oli Kalajoella ja opastajana toimi Jyringin Katja ( http://www.kampakorvan.net/ ). Päivä oli tosi kiva. Oli mielenkiintoista seurata miten erilailla koirat reagoivat lampaisiin, varsinkin kun monille taisi olla eka kerta, kun edes lampaita pääsi näkemään. Ainakaan näin läheltä.. Jokainen koira (ja omistaja) sai käydä kaksi kertaa kokeilemassa, miten lampaiden kanssa toimitaan. Niilo kuului näihin, jotka ei ollut koskaan edes nähnyt lammasta. Ensimmäisellä kerralla piti karvat pystyssä haukkua lampaille. Hankala oli omaa koiran toimintaa seurata, kun samaan aikaan piti koittaa itse toimia oikein aitauksessa. Ainakin Niilo sai lampaat liikkeelle. En nyt tiedä voiko puhua paimentamisesta niinkään. Kovasti koira haukkui ja kiihtyi. Suurin puute oli kuulemma yhteistyön puute ohjaajan kanssa. Vähän kyllä yllätyin tuosta Niilon reaktion voimakkuudesta. Korvat katosivat kyllä aika hyvin, kun se oikein innostui lampaista. Yleensä Nikke pysyy kuitenkin aika hyvin hallinnassa. No, mielenkiintoinen kokemus, olisi kiva päästä toistamiseen koettamaan ja katsomaan muuttuuko koiran toiminta, kun tilanne olisi jo entuudestaan tuttu.. 10.10.2006 - 22:03
Nikke kävi pyörähtämässä Oulun näyttelyssä ja saaliina oli PU3 sert ja vara-cacib, joka vahvistuu cacibiksi. Ihan hyvin, kun kyseessä oli Niilon ensimmäinen virallinen näyttely! Luokkana oli nuorten luokka. Ensi vuonna sitten kilpaillaankin jo avoimessa luokassa. Kiitokset kasvattajalle Niilon esittämisestä ja kaverille kuskaamisesta. Itse olin reissussa enkä päässyt näyttelyyn mukaan.
02.09.2006 - 20:35
Tänään käytiin Nikken kans tokoileen, Sievissä tällä kertaa. Tulos oli hieno 180,5 pistettä, ykköstulos ja koulutustunnus TK1. Reilusti yli tunnin oli aikataulut myöhässä ja alokasluokka oli laitettu viimeiseksi. Kuuma oli taas kentällä, mutta hyvinhän tuo Niilo jaksoi liikkeet läpi. Ainoa mikä jaksaa kismittää, on se seuraaminen. Siihen kun saisi vähän intoa lisää ja paremman kontaktin.. Onneksi avoimessa on vain yhteen kertaan se seuraamiskaavio! Nyt pidetään kunnon treenitauko. Sitten ruvetaan opiskelemaan ihan uusia liikkeitä. Katotaan riittääkö intoa kisata vielä tälle vuodelle. Yksi mahdollinen kisa olis.. Pääpaino taidetaan laittaa nyt kyllä jäljen opettelulle niin kauan kuin sulaa maata riittää. 20.08.2006 - 19:31
Tänään käytiin Niilon kanssa Oulussa BH-kokeessa ja saimme sen hyväksytysti suoritetuksi! Lisää kokeesta treenilinkin takaa. Tein siis erillisen treeniblogin, johon kirjoittelen treenijuttuja vain ja kuulumiset-sivulta on linkki sitten tuonne treeneihin. Näin pysyy jatkossa nämä kaksi osiota erillään. Treeniblogia kirjoittelen päivittäin, enkä sitä päivitä nettisivuille.. Monimutkaistako? Ei kai.. 27.07.2006 - 11:52
Jospa kokeilis koneella pitää Niilolle treenipäiväkirjaa, kun nuo paperiversiot tahtoo aina jäädä päivittämättä..
Ensimmäiset toko-kokeet on jo parin viikon päästä ja olis kiva saada treeneihin vähän järjestelmällisyyttä. Tarkoitus olis tehdä sellainen karkea suunnitelma aina viikoksi eteenpäin. Meillä kun nuo treenit saattaa jäädä joskus vain yhteen kahteen kertaan viikossa, kokeillaan tällaista systeemiä.. No, niin. Aloitetaan! 08.07.2006 - 21:35
Pitääpä taas pitkästä aikaa jotain rustata tännekin. Aina on muka niin kiire ettei ehdi.. Töitä ja remonttia riittää vaikka muille jakaa. Agilityn alkeiskurssi oli ja meni. Niilo oli kyllä tosi innolla treeneissä mukana ja kaikki esteet se meni innolla, vähän liiankin innolla.. Päätinkin nyt että agilityharrastusta jatketaan aikaisintaan ensi kesänä. En halua koko ajan vain komentaa ja jarrutella koiraa. Ootellaan nyt josko tuo Nikke tuosta vähän rauhottuis. On se kyllä viime kesästä vähän jo tahtiaan hiljentänytkin. Ainakin tuossa pihalla sen huomaa. Ennen se juoksi vaikka päivän edestakaisin eikä paljon pysähtynyt. Nyt se laittaa jopa välillä maatekin, kun ollaan kauemmin ulkona. Jospa se siitä vähitellen aikuistus. Tänään käytiin iltasella vähän kentällä treenailemassa parin kaverin kanssa. Kyllä sai olla tyytyväinen Niiloon. Vaikka lämmintä piisasi, se jaksoi seurata tosi hyvin koko tottiskaavion ja paikallaolossakin oli vinkumatta ja sievästi. Meillä noita häiriötreenejä tahtoo olla aivan liian vähän, mutta ainakin tänään meni siis häiriön allakin tosi hyvin!
18.06.2006 - 20:56
Tänään osallistuttiin Niilon kanssa möllitokoon. Paikallinen koirakerho järjestää kerran kuussa möllikisoja ja nyt oli siis vuorossa kauden toinen osakilpailu. Ilma oli helteinen, mutta hyvin jaksoi Niilo suorittaa liikkeet. Oltiin päivän parhaita pisteillä 48/50. Kisassa oli paikallaolo, seuraaminen taluttimetta, liikkeestä maahanmeno, liikkeestä seisominen ja kokonaisvaikutus. Paikallaolo meni tosi hienosti vaikka Niilo vähän vilkuilikin vieressä makaavaa bullmastiffia ja vaikka bullmastiffi innostui vielä piehtaroimaankin Niilo makasi rauhassa! Paikallaolosta saatiin siis kymppi. Seuraaminen taluttimetta, siitä saatiin 9, no se oli semmosta haakurointia. Ihan hyvin Nikke piti kontaktin, seisoi yhden pysähdyksen, mutta itse en oikein ollut tyytyväinen. Haluaisin tiiviimmän kontaktin ja oma liikkuminen on vielä vaan semmosta letkuamista. Treeneissä on kyllä mennyt paljon paremmin jo. No, ei muuta kuin lisää treeniä. Liikkeestä maahanmenoa ja seisomista ollaan viimeaikoina treenattu hirveesti ja se kyllä näkyi tänään. Liikkeestä maahanmeno meni tosi hyvin, itse vain varmistelin maahanmenoa käsimerkillä. Sen vuoksi 9,5. Liikkeestä seisomisesta kymppi ja kokonaisvaikutus 9,5. Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen koiraan. Helle oli kova ja Niilo oli koko aamupäivän pihahommissa mukana. Silti se jaksoi keskittyä hyvin tehtäviin. Jospa meistä vielä joskus olisi ihan oikeisiin kisoihinkin..
05.06.2006 - 18:43
Viikonloppuna osallistuttiin taas Nikken kans tokokurssille. Sitä oli pitämässä Lammisen Päivi Oulusta ja paljon saatiin taas uutta oppia. Nyt oiskin sitten tarkoitus alkaa harjoitella kauko-ohjausta ja ruutua, kun sain itselle selväksi miten niitä kannattais treenata. Käskysanat kun vain vielä keksis.. On ne vaan antoisia nuo kurssit. Niiden jälkeen oikeen pursuaa koirankoulutusenergiaa ja on taas toivoa täynnä oman koiransa suhteen, ainakin vähän aikaa :-) Tai itsestähän se koiran oppiminen on kiinni eikä koirasta. Jottei nyt liiaksi tahkottas tuota pelkkää tokoa, aloitettiin Niilon kans agilityn alkeiskurssi. Ajattelin, että se olis ihan kivaa vaihtelua tuohon meidän viikko-ohjelmaan. Eli alotellaan nyt aluksi ainakin ihan huvin vuoksi vaan, eihän sitä sitten tulevaisuudesta tiedä vaikka joskus innostuttas kisaamaakin.. Keskiviikkona on ekat ihan oikeat treenit. Tähän mennessä on ollut vasta yksi teoriakerta ja hallittavuustesti. Katotaan miten se agilitykärpänen meitä puree..
07.05.2006 - 18:45
Viime viikolla tuli sitten ne Niilon viralliset terveystulokset kennelliitosta. Lonkat on parasta A-luokkaa ja kyynärät myös terveet eli 0/0. Nopsastihan nuo paperit postissa tuli, kun kuvauksesta meni tasan kaks viikkoa tulosten tuloon. No, kiva kun oli terveet paikat.. Perjantaina käytiin ekassa möllitokossa Nikken kans. Ei kyllä hääppösesti mennyt, mutta ei kyllä olla ennen koko liikkeitä mentykään ilman palkkaamisia. Liikkeitä oli neljä; seuraaminen kytkettynä, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja hyppy. Seuraamisessa kontaktia ei ollut alussa ollenkaan ja koira huiteli metrin päässä. Liikkeestä maahanmeno toisella käskyllä ja käsimerkillä, luoksetulossa piti antaa myös kaksi käskyä, että jäi, muuten hyvä ja hyppy sentään täys kymppi. Normaalisti Niilo toimii kyllä paljon paremmin, mutta nyt oli kyllä tosi haakurointia koko ajan. En tiedä mistä johtui, jouduttiin kyllä ekaksi kentälle, seliseli. Ei kyllä mennyt muillakaan paljon sen paremmin eli kokonaiskisassa oltiin kakkosena, jee jee! Tämän jälkeen saa kyllä kisahaaveita siirtää kauemmaksi tulevaisuuteen.. Lauantaina tokotreeneissä oli kyllä havaittavissa samanlaista laiskuutta. Oisko lie kuumilla ilmoilla osuutta asiaan?? Kauhistuttaa vaan ajatus, miten sitte kesällä mahdetaan jaksaa, jos nyt jo on koira aivan läähkänä.. No, ei muuta kuin lisää treeniä. Möllitokon lomassa Holapan Riikka otti Niilosta tosi loistavia kuvia. Vaihdoin jo poseerauskuvan Nikken sivuille. Tässä vielä muutama otos.
01.05.2006 - 18:48
Viime viikonloppuna osallistuimme Niilon kanssa Raahen Koirakerhon järjestämälle vapputokokurssille. Lauantaina vietimme ihanan aurinkoisen päivän kentällä treenaten ja muiden harjoituksia katsellen. Sunnuntaina oli sitten teoriaa. Mukava viikonloppu oli. Niilo käyttäytyi hyvin ja tottelikin jopa :-) . Ainahan näistä kursseista jotain uusia oppeja tarttuu mukaan ja tietysti intoa, että jaksaa treenata jatkossakin. Kuvia ei valitettavasti ole yhtään, kun ei kamera tarttunut treeneihin mukaan..
20.04.2006 - 20:02
Tänään siis pistäydyttiin Niilon kans kyyner- ja lonkkakuvissa Oulussa. Hyvin meni koko reissu. Niilo oli tosi reipas ja sai kehujakin avoimuudestaan. Molemmat sekä lonkat että kyynärät näyttivät terveiltä, mutta ootellaanpa vielä niitä virallisiakin tuloksia. Silmät oli terveet kans. Vähän pökkyrässä on nyt Nikken ilta sitten kulunut eikä viittitty pitkälle lenkillekään lähteä. Äsken käytiin puolisen tuntia koirien kanssa käppäilemässä ja sain taas huomata kuinka vaikeaa kulkeminen paukkuaran koiran kanssa on.. Siis Tarmo on niin ääniherkkä koira ku vaan olla voi. Pikku pojat paukutteli papatteja jossain aika kaukana. Niilo vaan pikkusen nosti nenää maasta ja jatkoi haistelua. Tarmo taas sai paniikkikohtauksen ja veti häntä koipien välissä kotia kohti naru piukalla, ja korvat katos jonnekin... ei yhtään kiva, ei. Ja paukkuarkuus tuntuu vaan pahenevan iän myötä. Toivottavasti kohta jo alkais kuulokin sitte huononeen.. 18.04.2006 - 14:01
Oltiin pääsiäisenä reissussa. Käytiin Turussa sukuloimassa ihan vaan ihmisperheen kesken. Kiva reissu oli; sai pitää vähän töistä vapaata ja pistäydyttiin laivallakin poikien kanssa. Lapsilla oli kivaa. Pallomeri taisi olla paras paikka ja kyläpaikan portaat :-). Koirille saatiin onneksi järjestettyä hoitaja kotiin, kun sukulaistyttö tuli niitä meille kaitsemaan. Ei tarvinnut viedä niitä mihinkään hoitolaan. Hyvin oli kaikki mennyt. Tottakai! Itestä vaan aina tuntuu vaikealta jättää koirat toisten vaivoiksi... Nyt ois tarkoitus ottaa itseä niskasta kiinni ja aloittaa kunnon treenaus Nikken kans. Maa alkaa olla jo aivan sula, vielä kun kuivuis vähän. Pakkohan se on jo jotain saada aikaan jos meinaa kisoihin tänä kesänä. Torstaina ois Oulussa Niilon lonkka- ja kyynärkuvaus. Toivottavasti tulee terveen paperit! 19.03.2006 - 10:51
Eilen alkoi ohjatut toko-treenit. Ilma oli oikea koiranilma; räntää satoi vaakasuoraan ja tuuli mukavasti. Koiria oli varmaan vajaa kymmenen mukana. Niilon treenaus meni - sanottasko - ihan mukavasti.. Otettiin lähinnä kontaktitreeniä ja lisänä hyppyharjoitus sekä paikallaolo. Niilo teki kyllä kaikki liikkeet, mutta kentän hajut ja toiset koirat kiinnostivat kovasti. Vinkumista ei ihme kyllä esiintynyt, mutta liikkeiden suorittaminen oli jotenkin kauhean passiivista.. leikkiminenkään ei kauheasti kiinnostanut. No, jatketaan treenejä ja katsotaan mitä tuleman pitää.. Tavoitteeksi tuli nyt tälle kesälle sitten ainakin se BH-kokeen suorittaminen. Aletaan porukalla treenaamaan ja ehtona treeniryhmään pääsyyn oli se kokeen suoritus tällä kaudella.. No, onhan se toisaalta hyvä, että on jotain tavoitteita, jospa sitä treeni-intoakin sitten riittäis. Ohjaajalla vain on maha jo valmiiksi sekaisin (ainakin melkein) :o) 11.03.2006 - 15:22
Taidetaan olla maalaistolloja koko perhe, vaikka meiltä on vain vaivaiset neljä kilometriä kaupunkiin. Pojat kesällä kattoivat silmät tapillaan avoautoa; kato äiti tossa autossa ei oo kattoa.. Hävettää myöntää, mutta ei oo pojat tainneet kovin monta kertaa kesän jälkeen kaupungissa käydäkään. Ei tuu lähdettyä niitten kans, kun ite kuitenkin joka päivä siellä töissä kulkee.. Niilon kans oon nyt yrittänyt kerran viikossa käydä kaupungilla kävelemässä, sivistymässä ja niin tehtiin tänäänkin. Kaikki meni jo tosi hienosti. Tehtiin joitakin pieniä toko-liikkeitäkin siinä kävelyn lomassa ja Niilo teki kyllä kaikki, mitä pyysin tosi hienosti. Lähinnä otettiin perusasentoa ja parin askeleen seuraamista, sekä pieni paikallaolo. Suurin ongelma meillä taitaakin nykyään olla nuo toiset koirat. Ihmisistä Niilo ei välitä eikä pyöristä, autoista, lastenvaunuista yms., mutta heti kun toinen koira osuu näköpiiriin, korvat katoaa ja vinkuminen alkaa. Tai ei ihan, kyllä sen toisen koiran pitää oikeestaan aika lähellä olla. No, minkäs teet tänäänkään ei yhden yhtä koiraa reitillämme näkynyt.. Yhteiskoulutuksen alkua ootellessa.. 05.03.2006 - 15:22
Tänään käytiin Niilon kans eka kertaa tälle talvelle meren jäällä tallustelemassa. Minullakin viime kerrasta taitaa olla kolme vuotta aikaa.. Jotenkin se vain tökkii, että ottaa auton ja ajaa jonnekin, mistä sitten lähtee lenkille. Paljon helpompi on astua ovesta ulos ja lähtä käveleen. Joo, alunperin meillä oli tarkoitus käydä rannassa treenaileen tottista häiriön alla, mutta kun ei rannassa näkynyt ketään, lähdettiin sitten jäälle. Treenailin siinä lenkin lomassa luoksetuloa, paikallaoloa ja perusasentoa. Tosi hyvin Niilo toimi taas. Sen kans on niin kiva hommata, kun se on aina niin innoissaan kaverina. Niitä häiriöitä ei vaan liiemmin näkynyt. Onneksi kohta alkaa taas yhteiskoulutukset, niin saadaan treenata kontaktia oikein kunnolla... Jospa se ois vain ohimenevä ikäkausi tuo, kun muut koirat ja liikkujat kiinnostaa vähän liikaa. Pitäs ottaa itteä niskasta kiinni ja alkaa harjotteleen vähän säännöllisemmin. Meillä oli jo hyvä alku tuossa helmikuussa, mutta nyt kun töissä on ollut kiireempää ja siellä on täytynyt tehdä vähän pitempiä päiviä, niin heti on vapaa-aika mennyt laiskistellessa. Ei jotenkin nappaa, kun päivällä on aina niin komeat aurinkoiset ilmat ja sitten kun ite ehtis lenkille ja treenaan onkin jo pimeää ja vähintään 15 astetta pakkasta.. No, jospa se tästä nyt parempaan päin ois menossa. 26.02.2006 - 16:32
Lisäsin poikien "juttuja" sivulle, Jonin 5-vuotissynttärikuvia pari kappaletta. Tulipahan kokeiltua uuden sivun tekeminen samalla. Onnistuihan tuo multakin vaikka aikaa menikin parisen viikkoa. En sentään ihan koko aikaa kuitenkaan koneella istunut : -) .Eilen ja tänään on ollut kamera taas pitkästä aikaa käytössä. Saa nähä kuinka kauan menee, ennenkuin saan uusia kuvia koneelle asti.. 18.02.2006 - 18:54
Viilausta ja höyläystä. Jokohan sivut ois julkaisukelpoiset suurelle yleisölle?? Aina vaan tahtoo löytyä kohtia, jotka ei toimi. Onhan näitä jo väännettykin melkein puoli vuotta...kai... tai ainakin suunniteltu..
|