Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ Niilon kuulumiset ]
16.08.2006 - 22:25

Päivällä käytiin kaupungilla. Satuttiin just hyvään aikaan, kun koululaiset pyöräilivät koteihinsa. Pyöriä meni kymmenittäin. Niilo meni ihan hyvin. Paremminkin olisi voinut pysyä lähellä, mutta enhän seuraamista vaatinutkaan. Kokeiltiin myös yksin tolpassa odottamista. Ihan hiljaa ja rauhassa Niilo pysyi vaikka toinen koira treenaili nenän edessä. Jospa se kaupunki osuus siitä BH:sta näillä eväillä menisi läpi.

Illalla käytiin kentällä BH-treenissä. Kokonaista kolme koiraa paikalla. Varmaan kesän ensimmäinen sadetreeni. Aluksi otettiin henkilöryhmää. Se on kyllä Niilolle vaikea, kun kaikkia pitäisi saada haistella.. Saas nähdä miten se kokeessa menee. Pitäs kyllä saada vielä jossain tätä harjoitella. Seuraamista, vaihtelevia pätkiä, ei kuitenkaan koko kaaviota. Rätti palkkana. Paikallaolossa pysyi hyvin vaikka toiset treenasivat kentällä. Vähän vielä yleistä riekkumista.

Sade ei näyttänyt hidastavan tahtia. Seuraaminen ajoittain tosi hyvää, välillä ei niinkään. Pysyy kuitenkin ihan lähellä. Ainoa, mikä huolettaa, on tuo henkilöryhmä ja oma kaavion hallinta. Toivottavasti menee hyvin. Onhan tässä vielä pari päivää treeniaikaa.. 

16.08.2006 - 22:23
Maanantaina jo palattiin maan pinnalle ja pistäydyttiin tottiskentällä. Otin vain seuraamista ja ihan pieniä pätkiä tosi suurella palkalla. Lähinnä siis leikkimistä vaan. Niilo kyllä näytti tietävän, että on aivan eri tilanne kuin kokeessa ja intoa riitti.
13.08.2006 - 21:12

Aloitin päivän samoin kuin lauantainakin eli Niilo pikalenkillä ja talkoisiin kentälle. Päivällä hain koiran kotoa. Yhtä kuuma päivä oli kuin eilenkin, mutta Niilo tuntui kuitenkin vähän virkummalta. Onneksi ALO-luokan lähestyessä vähän pilviäkin kerääntyi taivaalle.

Tuomarina Olavi Pajala.

Luoksepäästävyydessä Niilo tänään nousi seisomaan ja vähän ensin väistikin tuomaria, mutta antoi sitten hyvin katsoa hampaat. 10

Tänään oltiin ekassa paikallamakuuryhmässä ja taas toisella puolella tuttu ja toisella vieras koira. Pysyi hyvin eikä vinkunut. Rauhattomampi oli kuin eilen ja välillä haisteli maatakin. Arvosana 10.

Oltiin jo kolmantena yksilösuorituksissa. Yritin vähän viritellä koiraa ja se innostuikin hyvin. Kehässä kuitenkin seuraaminen kytkettynä aivan haahuilua. Taas eka pysähtyminen istumatta. Loppua kohti paransi suoritusta. 8

Irti seuraaminen kauheaa katsottavaa. Koira välillä metrin päässä. Teki jo mieli vähän ärähtää Niilolle, mutta taas loppusuoran tuli ihan hyvin. 7½

Liikkeestä maahanmenon otin tänään varman päälle enkä varmasti sormeakaan heilauttanut. 10

Luoksetulossa sama virhe kuin eilenkin eli koira tuli aivan kiinni asti 9

Liikkeestä seisomisessa vähän hidas pysähtyminen. Siitä 9

Hyppy taas 10

Kokonaisvaikutus 9.

Kaikenkaikkiaan 180 pistettä. Päivän paras ykkötulos ja Raahen koirakerhon tämän vuoden tokomestari! Tulokseen olenkin kyllä tyytyväinen, mutta seuraamisiin en. Arvasin kyllä ettei tule yhtä hyvää tulosta kuin eilen. Niilo kyllä aivan selvästi tiesi, että täällä ei saa palkkaa. Liikkeiden välillä nyt otin aina Niiloa pannasta kiinni ja ohjasin oikealle paikalle. Tuomari ei tästä maininnut mitään, mutta eihän sekään mitään hienon näköistä ole.

Nyt siis vaan seuraamista ja palkattomuutta harjoittelemaan. Ja seuraavia kisoja miettimään..

 

13.08.2006 - 20:46

Raahen koirakerhon omat kisat. Käytin Nikken aamulla pienellä pissalenkillä ja jätin sen sitten kotiin, kun lähdin itse pystyttelemään kojuja kisapaikalle. Luokat meni "väärinpäin" eli ensin oli EVL, sitten VOI, AVO ja ALO. Olin EVL:n ajan kentällä kirjurina ja sen jälkeen kävin hakemassa Niilon kotoa. Käytiin ensin luetuttamassa mikrosiru ja sen jälkeen käytiin ihan rauhassa käveleskelemässä. Olin kentällä hyvän aikaa ennen paikallaolon alkua. Syöttelin Niilolle paljon makupaloja ja otettiin ihan vain kontaktiharjoituksia. Oli tosi kuuma, joten pysyteltiin varjossa.

Luoksepäästävyys meni hienosti. Niilo pysyi istullaan, siitä 10.

Paikallaolossa oltiin toisessa ryhmässä. Toisella puolella oli tuttu koira, toisella puolella outo, narttuja molemmat. Niilo makasi rauhassa eikä edes vinkunut. 10

Yksilösuorituksissa oltiin ihan loppupäässä. Oisko ollut kuusi koiraa ennen meitä. Joten taas ooteltiin. Vähän ennen omaa suoritusta vähän herättelin Niiloa pallolla. Aika passiiviselta tuntui koko koira ja tosi kuuma oli..

Seuraaminen kytkettynä. Ensimmäinen pysähdys, Niilo jäi seisomaan. Sitten paransi seuraamista välillä seurasi jopa liian lähellä, täyskäännös löysä. Arvosana 8.

Vapaana seuraaminen meni paremmin. Siihen saattoi olla jo melkein tyytyväinen. Kontakti ei pysynyt koko aikaa ja välillä seurasi tosi lähellä.. Siitä 9.

Liikkeestä maahanmeno. Koira teki täydellisen suorituksen. Minä annoin tuomarin mukaan käsimerkin maahan käskiessä. 8½.

Luoksetulo meni hyvin. Niilo tuli liian liki (siis pahki), mutta niinhän se aina tulee, enkä ole sitä edes yrittänyt karsia. 9.

Liikkeestä seisominen tosi hyvin. 10

Estehyppy 10

Kokonaisvaikutus 9. Liikkeiden välissä jouduin liikaa houkuttelemaan Niiloa oikealle paikalle seuraavaa liikettä varten.

Pisteitä yhteensä 185 ja ykköstulos. Eipä oisi paljon parempaa aloitusta kisauralle voinut toivoakaan. Parannettavaa silti löytyy liikkeiden suorituksista paljon ja omasta toiminnastakin. Niilosta näki selvästi kuinka se hyytyi loppua kohti kun palkkaa ei herunutkaan. Pitää nyt opetella liikkeiden suoritusta ilman palkkaakin, sitähän en ole paljon ottanutkaan. Koira jaksoi kuitenkin helteestä huolimatta hyvin toimia. Tuomarina oli Kinnusen Veijo.

13.08.2006 - 20:42

Vähän jälkijunassa nyt tulee tämä päivitys. Yritetään muistaa kuitenkin.

Otettiin vielä porukalla paikallaoloa, parikin kertaa. Ne meni ihan hyvin. Sitten ihan sellaista yleistä riekkumista. Kontaktia - palkka, leikkiä paljon. Ei oikein enää itsekään viitsinyt treenata hirveesti. Onhan näitä tahkottu jo ihan tarpeeksi.

Perjantai ansaittu lepopäivä.

09.08.2006 - 23:15

BH-treenit illalla. Otettiin ihan pikaiset treenit. Paikallaoloa aina yhden koirakon vuorollaan ottaessa luoksetuloa. Hyvin pysyi kaikki koirat. Lisäksi henkilöryhmä. Niilo meni jo suht hyvin. Vähän piti ohimennen vielä toisia haistella :-)

Toisten lähtiessä jo kotiin jäin vielä leikkimään kentälle Nikken kanssa. Pikkupätkiä seuraamista ja pallo palkaksi. Sitten annoin Niilon hypätä PK-esteitä. Niistä se menee aivan villiksi. Varmuuden vuoksi otettiin niitä vain yhteen suuntaan, ettei meni tokohypyt sekaisin. Otin sitten lisäksi vielä tokon hyppyäkin, se meni hienosti.

09.08.2006 - 23:02

Treenattiin vähän isommalla porukalla ihan näitä tulevan viikonlopun kisoja silmällä pitäen. Niilolle outo kenttä paikkana. Ennen treeniä ehdittiin käydä vain tosi pieni lenkki kentän laidalla.

Ensin paikallaoloa. Vinkumista taas. En tiedä vaikuttaako oudompi ympäristö. Loppuajasta ei enää ääntele. Sitten otettiin liikkeestä maahanmeno. Seuraamisen aluksi koira on lähdössä minne lie. Toisen vähän äkäisemmän käskyn jälkeen seuraa hienosti ja menee heti käskystä maahan. Luoksetulo vauhdikas. Ei tule pahki, mutta jää vinoon. Luoksetuloa on otettu kyllä aivan liian vähän. Enää ei viitsi hirveesti tuota asentoa viilaamaan. Liikkeestä seisominen meni ihan hyvin. Lopuksi seuraamista käskytettynä ja kesken liikkeen pallopalkka. Meni ihan hyvin.

Vielä ennen kentältä lähtöä otettiin yksi paikallaolo. Vähän vieraammat koirat sivuilla. Niilo meni vasta kolmannella (!) käskyllä maahan. Aina on ennen mennyt ekalla! Kivoja tämmöset just ennen kisoja.. Pysyi paikalla hyvin vaikka vieruskaveri nousi ainakin kolmesti. Sitten vielä leikkiä.

 

08.08.2006 - 11:22
Viime viikon treenisuunnitelma ei aivan pitänyt johtuen tuosta treenikurssista, mutta ei se mitään. Hyppyä saatiin kuitenkin harjoitella ja kontaktia.

Tälle viikolle en suunnittele kummempia. Pääasia on hauskat lyhyet treenit ennen kokeita. Paikallaoloa treenataan varmasti porukalla. Liikkeestä maahanmeno ja seisominen on jäänyt vähän vähemmälle viime viikolla. Otan niitä ihan vaan pysähtymisinä ilman seuraamista. Ja seuraamista otan sitten leikkipalkalla.

Katotaan sitte miten kokeet meni.. Kun vain ei iten jännittäis liikaa..
08.08.2006 - 11:10
Pk-tottiksen vuoro. Kuuma, tosi kuuma. Seuraamista patukkapalkalla. Meni ihan hyvin. Liikkeestä maahanmeno ok. Liikkeestä istuminen, meni maahan. Toisella kerralla meni maahan. Kolmannella kerralla läpsäisin vähän kädellä takapuolelle käskyn yhteydessä. Neljännellä kerralla tosi hyvä istuminen ja samantien palkkaus pallolla. Lopuksi otettiin paikallaoloa. Pysyi hyvin. Enempää ei helteellä jaksanut. Hienosti toimi kuitenkin alussa ja kesti pienen pakotteenkin istumisen yhteydessä kuin mies!
08.08.2006 - 10:49
Pe ja La maalattiin taloa eikä treenattu yhtään. Perjantai meni ihan hyvin. Lauantaina käytiin sentään kaupungilla kävelemässä. Se meni hyvin. Niilo ei edes vetänyt narussa vaan käveli vieressä koko ajan. Lauantaina Niilo oli kuin perskärpänen. Koko ajan perässä ja tönimässä eikö tehtäis jotain. Rauhottui toki, kun komensi. Selvästi yks lepopäivä on hyvä, mutta kaks jo vähän liikaa. Pitäis ees jotain pikkujuttuja tehdä.Se on nyt tottunut tähän jatkuvaan treenaamiseen. No, talvella sitten huilataan ja pitkästi..

Viimeiset ohjatut treenit ennen ens viikonlopun ekoja kokeita. Kuuma oli taas. Onneksi Niilo kuitenkin jaksaa hyvin kunhan välillä ootellaan varjossa.

Ekaksi seuraamisia. Niilo seurasi, mutta kontaktia ei kyllä ollut nimeksikään. Mietittiin onko se jo oppinut, että kun on liikkeenohjaaja palkkaa ei tulekaan.. Makkaralla olen toki palkannut, mutta se ei Nikkelle tahdo pitemmän päälle riittää. Kun kaikki oli ottanut seuraamiskaaviot, otettiin paikallaolo. Niilo pysyi hyvin vaikka kaveri nousikin. Kummallisia ääniäkin kuului metsästä, mutta onneksi ei tarvinnut mennä lähempää katsomaan..
Sitten otettiin jälleen seuraamista ohjattuna. Melko pitkä kuvio ja lopuksi, kun kontakti oli hyvä, pallolla palkkaus. Nyt meni koko homma paremmin kuin aluksi. Koira oli koko ajan mukana ja suoritti perusasennot. Loppupalkka oli selvästi positiivinen yllätys. Leikittiin vähän ja otettiin ihan lyhyt pätkä seuraamista liikkeenohjaajan kanssa ja taas pallolla palkkaus. Tämä toinen seuraamispätkä oli jo tosi hyvä. Leikittiinkin sitten ihan kunnolla. Kyllä se niin taisi olla, että Niilo oli jo yhdistänyt liikkeenohjaajan palkattomuuteen. No, vahingosta viisastuu.. Lopuksi vielä liikkeestä seisominen. Seuraus ok, pysähtyi hyvin.

Lopuksi otettiin vielä pari paikalla makuuta, kun saatiin vähän oudompiakin koiria mukaan riviin. Niilo pysyi hyvin, mutta eka paikallaolossa vinkui vähän, kun oli outo vieruskaveri. Toisella kerralla ei enää tarvinnut äännellä. Pitäs saada jostain Niilolle outoja koiria paikallaolotreeneihin. Raahessa vähän vaikeeta, kun täällä nämä piirit on aika pienet.

Kivat treenit. Nyt, kun on treenattu useita kertoja viikossa isommalla porukalla, Niilokin on oppinut rentoutumaan toisten koirien seurassa. Ainakin siis näiden tuttujen koirien kans. Hyvä juttu!
04.08.2006 - 14:00
Kuudelta oli taas tokokoulutusta. Vähän liian lämmin vielä oli. Niilo onneksi jaksaa aika hyvin innostua helteestä huolimatta. Kaksi tuntia oltiin kentällä ja loppuajasta kyllä ajatukset taisi jo harhailla jossain muualla, mutta se lienee ihan ymmärrettävää. Normaalistihan treenailemme max. 15 minuuttia kerrallaan.

Aluksi otettiin taas paikallaolo. Niilo pysyi hienosti vaikka kolme viidestä koirasta nousi kesken suorituksen. Vinkui kuitenkin melkein koko ajan. Jäiköhän se eilisestä päälle vai vaikuttiko vieressä haukahteleva koira? Tiedä häntä. Pitää kotona ottaa onnistunut suoritus. Hyppyä harjoiteltiin. Se menee kyllä ihan kivasti. Kerran käveli hypyn jälkeen esteen ohi takaisin. Kerran jäi tosi sivuun esteestä seisomaan. Takaisin käveleminenkin johtui liian myöhäisestä seiso-käskystä ja tosi kaposesta esteestä. En tiedä kannattaako ruveta kauheasti korjaamaan tuota esteen viereen seisomista, kun kuitenkin avossa on jo erilainen hyppy ( jos nyt joskus sinne asti päästään..). Sitten ohjattua seuraamista. Edelleenkin ohjaaja puujalka. Niilo piti nyt tosi hyvin kontaktia varsinkin silloin kun en katsonut siihen. Käännöksetkin menivät tosi hienosti, kun itse muistin antaa vähän apuja koiralle. Ei muuta kuin lisää harjoitusta, siis minulle :-) Ihan viimeisenä oli liikkeestä seisominen. Niilosta näki, että kaks tuntia oltiin jo oltu kentällä. Seurasi kyllä, mutta ei seisonut ilman apua. Pysyi kuitenkin hienosti paikallaan.

Vähän pitkäksi venähtäneet treenit. Paljon ei oman koiran kanssa ehtinyt tehdä, mutta kyllä se helteessä odottaminenkin verottaa voimia. Varsinkin kun Niilo ei oikein osaa rauhoittua lepäämään. Ei kuitenkaan nyt hötkyillyt koko aikaa.

Huomenna taidetaan pitää ihan vapaa päivä.
03.08.2006 - 11:58
Illalla puoli kymmenen aikaan BH-treenit Käpälämäessä. Tosi mukava ilta, lämmin, mutta ei liian kuuma. Mentiin kävellen kentälle, jossa odotimme noin puoli tuntia agilityharjoitusten loppumista. Niilolle kyllä tosi hyvää harjoitusta tuo odottelukin. Nyt osasikin jo ottaa melko rennosti, vähän piti välillä vinkua, kun katseli toisten hauskanpitoa :-) Odotellessa tein samalla kontaktiharjoituksia. Palkan sai vain pitkästä kontaktista.

Treeneissä oli vain kolme koiraa.. Aluksi kävelimme kaavion läpi koirien kanssa. Koiran ei tarvinnut seurata kunhan vain käveli mukana. Agilitytreeneissä oli ollut juoksuinen narttu ja Niilo kävelikin nenä maassa koko ajan. Välillä herraa sai oikein kiskoa mukaan.. Seuraavaksi harjoittelimme paikallaoloa. Niilo vinkui koko ajan. Kieltokaan ei auttanut. Luulisin, että vinkuminen johtui hajuista. Sain kuitenkin palkattua hiljaa olosta ja pysyi kuitenkin hienosti paikallaan. Sitten otin henkilöryhmää toisia ohjaajia kiertäen, kun niiden koirat oli paikallaolossa. Tämä meni nyt aika hyvin. Palkkasin tosi tiheästi. Seuraamista harjoittelin ihan pikkupätkiä ja kontaktista palkkasin. Patukka ei tänään kiinnostanut, paljon kivempi oli aina vapaakäskyn jälkeen painaa nenä maahan.

Tokon hyppyä harjoiteltiin lopuksi, kun nyt kerta kentällä oltiin. Monta toistoa, joista suurin osa meni hyvin. Kerran vaati kaksi käskyä hypätäkseen ja pari kertaa otti askeleita esteen takana.

Olen kyllä tyytyväinen illan treeneihin. Niilo teki kaikki mitä käskettiin ja piti kontaktia hyvin huolimatta ihanista hajuista. Haistelu alkoi aina vasta vapautuksen jälkeen.
02.08.2006 - 11:38
Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan :-)  ja pääsin ohjattuun treeniin mukaan. Kokoontumiskertoja on kolme ja ensimmäinen oli heti samana päivänä.
Olipa kiva taas pitkästä vaan treenata ja jättää suunnittelut muille! Ekaksi tarkistettiin perusasentoa ja sitä onko koira oikeassa paikassa parin askeleen seurauttamisen ja käännöksen jälkeen. Niilolla oli vähän keskittymisongelmia, mutta silloin kun seuraus onnistui, paikka oli oikea. Paikallaoloa harjoiteltiin myös. Ensin lyhyt paikallaolo, sitten häiriön kanssa ja lopuksi ihan oikea ALO- luokan paikallaolo. Kaikki meni Niilolla tosi hyvin. Häiriö paikallaolossa jokainen koirakko vuorotellen juoksi muiden koirien edestä ja siirtyi jonon toiseen päähän. Olin kyllä aivan varma, ettei Niilo malta pysyä maassa, mutta siellähän pysyi eikä ääntäkään päästänyt! Hyvä!
Sitten otimme ohjattua seuraamista. Tämä olikin hyvä harjoitus, sitä kun tulee harjoiteltua aivan liian vähän. Varmaan tärkeämpi treeni ohjaajalle kuin koiralle.. Kontakti oli taas kadoksissa. Nikke seurasi kyllä kuitenkin. Eka pysähdyksessä jäi taas perusasento väliin. Kun ei kontaktia ole, miten se onnistuiskaan??
Kotiläksyksi tulikin kontaktin harjoittelua lenkillä ja parin askeleen seuraamisia. Sitten vähitellen kontaktin pidentämistä ja vaihtelevasti palkkaamista.
Kokonaisuudessaan tosi mukava ilta.
01.08.2006 - 12:36
Illalla pikatreenit. Kyllä on tylsä, kun aina on aika niin kortilla..
Käytiin läheisen koulun kentällä. Otin Tarmonkin mukaan, jos se nyt tarjoaisi ees jonkinlaista häiriötä Niilolle, kun ei kerta kentälle taaskaan päästy..
Otin seuraamista. Kontakti pysyi alussa hyvin, palkkana frisbee jälleen. Leikkimisen jälkeen Nikke tahtoo intoutua liikaa. Se alkaa edistämään ja keskittyminen kärsii. Pitäs nyt löytää kultainen keskitie ruokapalkan ja leikkimisen väliltä. Pitäs varmaan yrittää säästää tuota leikkimistä treenien loppuun.
Seuraavaksi liikkeestä istuminen ja maahanmeno, josta luoksetulo. Pysähtymiset hyvät. Eka luoksetulo tosi vinoon, koska naru roikku perässä ja se haittaa menoa tosi paljon. Otin uudelleen ilman narua. Meni hyvin. Sitten otin frisbeen kans pelkkiä nopeita pysähtymisiä. Sekaisin istumista, maahanmenoa ja seisomista, nopeasta oikeasta suorituksesta frisbeen heitto. Seisomiset vähän hankalia, aina meinaa tulla askel tai pari, muut liikkeet meni hyvin. Koira kuumui tosi paljon, joten en ottanut kovin montaa toistoa.
Lopuksi laitoin Niilon maahan ja leikin vähän Tarmonkin kanssa. Nikke pysyi kyllä paikallaan, mutta vinkui paljon. Vapautin, kun oli hetken hiljaa..

Ihan mukava treeni. Koira toimii tosi hyvin yksin treenatessa. Häiriötreenejä tarvitaan paljon lisää.
31.07.2006 - 14:12
Keksitäänpäs tälle viikolle treenisuunnitelmaa. Kontaktin pitoa seuraamisessa pitää kyllä vielä treenata ja paikallaoloa häiriön kanssa. Yksin treenatessa paikallaolon voi kyllä ihan hyvin jättää väliin. Noutokapulakin taidetaan jättää tällä viikolla kotiin. Sähäkät pysähtymiset vois ottaa kans treenilistaan ( siis istu, maa, seiso ). Niitä on hauska harjoitella, niin saadaan tuohon seuraamisen jauhantaan vähän vaihtelua.

Ainakin kerran viikossa pitäs ehtiä kaupunkitreeniä harjotteleen ja sitten vielä se BH-kaavion jauhaminen itselle. Eiköhän nämä riitä. Satunnaisestihan voi ottaa muitakin liikkeitä, esim. hyppyä, jos kentällä käydessä.
29.07.2006 - 20:43

Isäntä teki remonttia, joten otin Veetin rattaisiin ja kävin vähän treenaileen. Niilo ei välittänyt kyllä yhtään kentän laidalla istuvasta pojasta, joka huusi koko ajan, että lähdetään jo!

Jälleen hyvä treeni. Eilen oli vapaa ja nyt intoa riitti. Ensin paikallaolo. Kävelin BH-kaavion pariin kertaan läpi Niilon maatessa. Ei mitään ongelmaa. Sitten liikkeestä maahan, istu ja seiso putkeen ilman palkkaa. Kaikki oikein ja vieläpä ripeästikin. Välillä frisbeellä leikkimistä ja lisää seuraamista alkuhaahuilun jälkeen tosi hieno kontakti. Juoksua ja hidasta kävelyä. Meinaa aina jäädä seuraa-käsky sanomatta juoksuun lähtiessä ja silloin Niilo vapauttaa itse itsensä. Pitää treenata ja muistaa selvä käsky! Lopuksi otin kapulan tuontia. Laitoin kapula hieman sivuun Niilosta. Eka kerralla meinasi kapula jäädä tuomatta, mutta palasi hakemaan sen. Seuraavat toi hienosti. Kolme toistoa ja lopuksi vielä leikittiin frisbeellä. Se on kyllä mieluinen, mutta vetelee jo viimeisiään. Pitäs ite värkätä uus... Hienot treenit.

29.07.2006 - 20:33

Kävin töiden jälkeen heti treenaamassa. Aina tahtoo mennä tuonne yhdeksän seutuun illalla ennenkuin ehtii koirien kans touhuaan. Nyt oli pojat hoidossa ja ajattelin käyttää tilaisuuden hyödyksi. Otin molemmat koirat mukaan, ajattelin Tarmon käyvän häiriöstä, ja menin läheisen yläasteen pihalle.

Laitoin Niilon ensiksi paikallaoloon ja teetin Tarmolla makkarapalkalla temppuja. Hyvin se vanhuskin vielä muistaa seuraamiset sun muut vaikka vauhti onkin todella hidastunut. Aluksi Niilo meinasi vinkua, josta kielsin, sitten se kuunteli Tarmolle annettuja käskyjä ja yritti totella niitä. Loppujen lopuksi pysyi kuitenkin hienosti. Eihän se koiran vika ole, että emäntä on opettanut molemmille koirille samat käskysanat.

Seuraavaksi laitoin Tarmon tolppaan kiinni ja treenasin Nikken kanssa. Tarmosta ei oikein kyllä ollut nyt häiriökoiraksi, kun pihahdustakaan ei kuulunut, vaikka yleensä se haukkuu taukoamatta :-) Otin Niilon kanssa kapulan tuontia makkarapalkalla; innokasta ja hienoa toimintaa. Sitten seuraamista. Kontakti pysyi tosi hienosti lyhyellä ja vähän pidemmälläkin matkalla. Lopuksi heittelin frisbeetä palkaksi.

Lyhyet ja ytimekkäät treenit. Kaikki meni hyvin, joten lopetin siihen.

27.07.2006 - 12:34
BH-treenit illalla. Mentiin kävellen kentälle ja jouduttiin vielä puolisen tuntia odottamaan agilitytreenien loppumista. Kenttä oli kyllä täynnä ihania hajuja ja Nikken kuono tahtoi aina vaan painua sinne maan tuntumaan. Harjoiteltiin henkilöryhmää. Alkuvaikeuksien jälkeen meni ihan hyvin makupalan kanssa. Tarvii lisää treeniä, aika paljonkin. Paikallaolossa pysyi hyvin, mutta vinkui vähän. Harjoiteltiin lisäksi kaaviota ilman koiria ja seuraamista itsenäisesti. Kiva treeni, vaikka koira oli kaikkea muuta kuin parhaimmillaan..
27.07.2006 - 12:15
Käytiin ala-asteen pihalla, asfalttikentällä lenkin lopulla treenaamassa. Häiriötä ei paria kävelijää lukuunottamatta ollut lainkaan. Yhteistyö sujui tosi hyvin. Otin kapulan tuomista; Niilo istumaan kapula edessä maassa, josta se pidä-käskyllä tuli kapula suussa eteen istumaan. Eka kertaa oltiin kotipihan ulkopuolella noutoa harjoittelemassa. Hyvin meni lyhyellä matkalla. Kun lisäsin liikaa matkaa kapula "unohtui" ottaa mukaan. Palkkana frisbeen heitto.

Seuraaminen meni miten meni. Välillä kontakti häviää, välillä seuraaminen liian tiivistä. Kun vain saisi itse omat kävelylinjat suoriksi ja katse eteenpäin koirakin toimisi varmasti paremmin. Voisi kokeilla palkata vain makkaralla ja vasta lopuksi vetoleikkiä. 

Treenistä jäi kyllä tosi hyvä mieli, kun koira oli koko ajan täysillä mukana!
27.07.2006 - 12:11
Otetaan tälle viikolle teemaksi seuraamisen kontaktin ylläpito, noudon harjoittelu ja BH:n paikallaolo. Ohjaajalle opiskeltavaksi BH-kaavio käytännössä :-)